Kasvatustoiminta

Ensimmäinen omakasvattimme Pääskyn Poika syntyi kesällä 2018, samana vuonna, kun muutimme Kuiviston tilalle. Tällä hetkellä vahvuutemme on kahdeksan hienoa siitostammaa. Lisäksi joukossa on kaikenlaista hupiukkoa ja nuorisoa, jotka pitävät Hanneksen virkeänä.

Pääskyn Poika
Rubina ja “Ihku varsa”

Ajatuksena olisi myydä varsat vasta kolmivuotiaina. Tätä varten rakennettiin kasvatustoimintaa tukeva opetushalli varsoille, jossa olisi turvallista aloittaa ajo-ja ratsukoulutus. Varsat saavat olla laumoissa, jossa on myös aikuisia hevosia. Hevoset pyrimme pitämään kengättä, jotta laumassa ulkoilu olisi mahdollisimman turvallista. Opetushalli (22m x 50m) on valmistunut vuonna 2023.

Koulutusareenan pohjalla on kuitu ja Höytiäläistä hiekkaa
Kömin Tiltu ja Kuiviston Urhea

Amarildo sai kesällä 2022 aivan upeat varsat, joten sitä on käytetty surutta myös kesällä 2023 omille tammoille. Amarildo on nyt meidän oma! Tytti on tiine Rannan Ruhtinaasta. Rubina, Lasetti, Ava ja Likka on ultrattu tiineeksi Amarildolle .

Rubina varsoi toukokuussa yli vuoden kannettuaan tätä suloista pientä “Ihku” tammaa
Amarildo

Varsat oppivat monenlaisiin maatilan vekottimiin, lisäksi poikien peltoautot ja mopot pörisevät tarhojen ohi tuon tuosta.

Varsat tutkivat Avanttia innokkaasti, välillä turhankin innokkaasti..
Pojatkin tykkää puuhailla varsojen kanssa.
Likka, Unelma ja Ulla