Pidä Pyhimys mielessäsi lihahyllyllä

Kun olin kymmenen, seisoin pienen kyläkoulumme pihalla ja näytin keskisormea risteykseen tulleelle teurasautolle. Teurasautot saivat minun ketterän karjalaisvereni heittämään ylimääräisen lenkin suonissa, vihasin, että naapurin ihanat lehmät lähtivät teuraaksi, vihasin, että lapsuuteni suurin hevosidolini meni teurasautoon ja vihasin myös sitä, että meidän ensimmäinen poni Vallu meni teurasautoon. Minulla oli paljon syytä vihata sitäkin Karjaportin autoa, joka kurvasi sikalastin kanssa ohitseni. Kello oli jo soinut ja jouduin ilmaisemaan mielipiteeni kuskille keskellä tyhjää koulunpihaa. Kohdallani auto pysähtyi, kuski huuti jotain, mutta pinkaisin juoksuun ja en kuullut mitä perääni huudettiin. Episodin jälkeen olin viikon verran varma, että kuski selvittää kuka olen ja äitini saa tietää ja on minulle vihainen. Vaikka aika villi olinkin en halunnut pahoittaa koskaan äidin mieltä. Tämä tilanne on jäänyt muistikortilleni jostain syystä, ehkä se oli ensimmäinen kerta, kun menin pois mukavuusalueeltani jonkun muun edun puolustamiseksi.

Miten teurasautolle keskisormea näyttävästä tytöstä saa lihakarjatilan emännän? Olen miettinyt sitä itse monesti. Olin varmasti vähän sinisilmäinen, kun menin maataloutta opiskelemaan, olin ärsyttävä ja kantaa ottava. En suostunut salvamaan porsaita, koska toimitus on brutaali. Possu koipien väliin skalpellilla pallit auki ja nykäisy. Ilmoitin opettajalle, että en suostu toimitukseen, opettaja sanoi ettei possuun satu. Kysyin opettajalta onko hänellä lapsia ja niitä oli siunaantunut jo ihan hyvän verran jolloin kysyin onko hän kenties sitä mieltä, että lapsiluku on jo täynnä, siihen hän vastasi myöntävästi, jolloin lupasin kastroida ensi opettajan ja, jos ei satu niin sitten porsaan.

Tuotantoeläimiä hoitaessa törmäsin moneen asiaan, jotka eivät sopineet oman arvopohjani kanssa ollenkaan. Myöhemmin ajateltuna aika moni asia on tehty eläintä tahallisesti ja systemaattisesti satuttaen ennen, mutta nykyään kaikki on onneksi täydellistä. No ei ole, mutta paremmin ja nyt puhun kaikista eläimistä ja tavasta pitää eläimiä.

Eläinten hyvinvoinnista voi puhua niin, että kaikki eläimestä hyötyminen on väärin. Jos leikittäisiin, että noudattaisimme tätä arvopohjaa meidän täytyy hylätä ajatus lemmikeistä ja tuotantoeläimistä. On vain luonto, jossa kaikki on ihanaa ja söpöä?!? Jos me lopetettaisiin eläintuotanto ja alettaisiin syömään kasvipohjaista ruokaa osa meistä menisi luontoon ja tappaisi itselleen lihaa. Ihminen syö lihaa, se on minusta selvää. Lihaa ei saa, kun tappamalla. Luonnossa heikot, tyhmät, liian rohkeat ja väärän väriset pääsee ensimmäisenä hengestään, jos vähentäjänä on toinen eläin. Ihminen karsii metsästäessään hyvin eri tavalla, koska metsästäminen ei perustu kiinni ottamiseen on liipaisimen vetäisijällä vastuu myös luonnon jalostamisesta.

Tuotantoeläin syntyy taas suorittamaan tietämättään tehtävää. Meillä kaikki naudat syödään, toivon, että karaistun ja hevosetkin lopetuksen jälkeen voitaisiin syödä, sehän olisi järkevää. En ole koskaan syönyt hevosta. Hevonen on tuotantoeläin niin kuin nautakin, sen homma voi olla tosi paska ja raskas, jos on eksynyt väärään paikkaan. Hevosia ostetaan, myydään, vaihdetaan sen vuoksi, että se on liian kuuma, liian laiska, liian hankala, liian sitä tai tätä. Kun luen ostoilmoitusta, missä kerrotaan kymmenen kohtaa mitä tarjottava hevonen ei saa olla, tekisi mieli kysyä pitääkö kuvaamallasi hevosella olla myös pulssi? Hevonen mielletään lemmikiksi, mutta oikeasti sen tehtävä on tuottaa omistajalleen ruusukkeita, mielihyvää, terapiaa, liikuntaa ja sitten siinä ohella se voi ehkä olla hevonen, yleensä ei. Hevonen mielletään vetojuhdaksi ja ratsuksi, sitä on käytetty näihin tarkoituksiin niin kauan, että emme osaa ajatella sitä muuna.

Naudan kohdalla tilanne on aina selvä, olet pihvi tai olet lypsylehmä ja sen jälkeen pihvi. Kun saat vasikan, se on pihvi tai uusi lypsylehmä. Sitten on olemassa nämä minun lehmät joissa on lehmät joita ei koskaan laiteta teuraaksi ja lehmät joidenka teuraaksi laittamista en uskalla ajatella ja sonnit jotka laitetaan teuraaksi. Selvä tämä on ihan helppoa kasvata sonni ja ajattele joka päivä, että se on pihvi, joka lähtee teuraaksi. Se oli helppoa niin pitkään, kun sonnit eivät olleet lähdössä teuraaksi, nyt ne ovat sen ikäisiä, että se on edessä. Asiasta tuli vaikea.

Iski paniikki, nämä on niin terveitä ja elämässä täysillä kiinni, miten ihmeessä voin antaa tämän itselleni anteeksi, tuntuu, kun myisi sieluaan peevelille tai pahempaa. On helppo lopettaa sonni joka on satuttanut jalkansa, on helppoa lopettaa eläin joka on vanha ja kipeä. Minä joka seison keskisormi pystyssä koulunpihalla olen laittamassa minun terveet ja kauniit sonnit teurasautoon, josta ne matkaa teurastamoon, jossa ne odottaa häkeissä loppuaan vähintään 12h. Meidän sonnit eivät ikinä ole olleet kytkettyinä tai alle hehtaarin tilassa. Ne ovat viimeiset tuntinsa suunniltaan pelosta. Olen viettänyt teurastamolla aika monta viikkoa elämästäni ja tiedän mistä puhun. Voi, kun olisi mahdollista hoitaa lopetus kotona. Ja kyllähän se onkin, joko rakennan teurastamon tai syödään ne kaikki itse, kun niistä tulee vanhoja tai kipeitä.

Jos äsken valehtelin nykyään kaiken olevan paremmin, kuin ennen, niin teurastamoiden toiminta on muuttunut huonompaan suuntaan. Teurastamot keskittää teurastukset ja leikkauksen jättimäisiin laitoksiin, jossa kaikki on varmasti tehokasta, mutta eläinten kuljetusmatkat järkyttävän pitkiä. Ennen pieniä teurastamoita oli tiheämmin, kuljetuskalustokin oli varmasti niin huonoa, ettei niillä näitä matkoja olisi voinut tehdä. Meillä on vielä onneksi Jyväskylässä teurastamo vaikka se ei minun tuskaani paljoa helpota. En ymmärrä miksi eläimiä pitää elävänä kuljettaa, jos tahdottaisiin tarpeeksi voisi Suomeenkin tulla kiertäviä teurastusrekkoja, se olisi enemmän kuin hyvä. Suomen lainsäädäntö sen kuitenkin kieltää, vaikka me Ruotsiin näitä rekkoja rakennetaan jo. Miksi kaikki on aina Ruotsissa paremmin? Voihan se olla, että suuret lihatalot hankaloittaa parhaansa mukaan kaikkea pienteurastamo harrastelua.

Olenhan minä sitäkin miettinyt, että muutaman vuoden, kun myyn sieluani sille peevelille turrun ja totun tähän ajatukseen. Voin alkaa huijaamaan itseäni kuvittelemalla, että sonnit kirmaa teurasautosta teurastamon navetan pahnoille ottamaan tirsat mitään aavistamatta. Jos turrun voitko tulla kysymään minulta; Onko sielustasi mitään jäljellä, sinä keskisormea näyttävä tyttö?

-Eekku