Toisilla ihmisillä sitten, kun vaiheet jatkuvat aina seuraavaan sitten, kun haihatelmaan, ja koko elämä tuntuu olevan vain seuraavan ehkä, sitten, kun ensi vuonna ajatusten seurailua. On helppoa antaa itselleen siimaa ja ajatella tekevänsä asioita määräämättömässä tahdissa, esim. sitten kun, olen lopettanut tupakanpolton, rupean juoksemaan. On parempi ajatella sitten, kun olen käynyt vessassa lähden juoksemaan, näin saattaa oikeasti joutua juoksemaan.

Kun ihminen on reilu parikymppinen, on haavoittuvaisimmillaan “sit-ku” ajattelulle. On hyvä siirtää mieluisia asioita haavekoppaan, mitkä voivat tapahtua vasta, kun on saanut töitä, esim. hevosen osto tai oman asunnon hankinta. Vielä tehokkaampaa on ostaa hevonen ja sitten on pakko saada töitä, jotta voi maksaa 400€ tallivuokraa kuukaudessa, samalla, kun itselle ei ole varaa ostaa kenkiä, vaan käytät äitisi vanhoja. Jos hepan kanssa käy alla olevan kuvan kaltainen onnettomuus, voit lainata isäsi kenkää toiseen jalkaan.


Sitten, kun on luita poikki katson Netflix sarjoja.

Minusta pahinta sitten, kun elämää on, ettei voi olla onnellinen, kunnes tilillä on tietty summa rahaa tai on saanut ylennyksen tms. Onnellisuus, kun on hyvin ohimenevä asia eikä se ole edes tunne. Onnellisuus kaiketi kattaa kaikki positiiviset tunteet joita koemme. Ihminenhän ei juuri koskaan ole onnellinen vaikka asiat ovat hyvin. Ihminen monesti sanoo tulleensa onnelliseksi, kun asiat ovat ensin olleet helvetin huonosti. Ensin pitää haudata mummo ennen, kuin tajuaa mitä kaikkea mummolta olisikaan pitänyt kysyä, kuinka paljon enemmän olisi pitänyt pitää yhteyttä. Kun mummo eli, hän oli itsestäänselvyys, niin kuin kahvinkeitin, kun se kadotetaan elämästä sitä kaipaa, koska sellaista joka sinulla jo on, ei voi kaivata. 

Itse elän voimakkaasti sitten, kun aikaa nyt. Töissä on kiire, päivät venyvät ja paukkuvat. Ajattelen, että rauta on kuumaa, nyt sitä on paukutettava ja tottahan se. Mitä, jos rauta on aina kuumaa? Luultavasti olen se, joka paukuttaa vähän turhan pitkään ajatellen, että sitten, kun rauta on taas harmaata, käyn töitten jälkeen ratsastamassa. Talvi on muutenkin haastavaa aikaa harrastaa ilman maneesia. Lokakuussa alkaa pussipimeä, joka jatkuu tammikuun loppuun, silloin, jos koskaan on hienoa ajatella sitten, kun on valoisampaa, ratsastan enemmän. Nyt päivä jaksaa jo kuuden paikkeille antaa valoaan, ja “nyt, kun” ajatukset riehaannuttavat mitä virkeimpiin kevätliikkeisiin. Nyt, kun on kevät aion järjestää asiat niin, että istun hevosen selässä muutamana arki-iltana viikossa. Viikonloput on toki pyhitetty enimmäkseen hepoille muutenkin. Olemme käyneet jopa muutamassa valmennuksessa ja varovaisesti suunnittelen ensi kauden kisoja.

Kun elää maalla, paikassa, jossa kaikki on kesken, voi helposti harhautua ajattelemaan, että sitten, kun selviämme navettaremontista tai vanha päärakennus on purettu voin alkaa käydä lenkillä, tai laittaa ruokavalion ruotuun… Niin ainakaan minä en olisi ikinä tavoitepainossani tai lenkillä. Meillä on aina jotain massiivista kesken ja, kun on sellaiset karnevaalit kuin viime kesänä jäi ratsastaminenkin ihan minimiin. Toisaalta ennätys kuuma kesä antoi paljon anteeksi, vain yöllä tai aamuvarhain olisi ollut reilua urheilla, niin hevosen, kun itseni kannalta. Viime kesänä oli reilua ajatella sitten, kun tämä sirkus lähtee kaupungista. Tavoite oli kuitenkin konkreettinen sekä käsillä.  Kun lapset olivat pieniä, olisi ollut varmasti viisasta ajatella sitten, kun lapset on isompia.. Minä ajattelin silloin nyt, kun minulla on aikaa leivon paljon ja teen käsitöitä. Eihän silloin mitään aikaa ollut, mutta sellainen illuusio minulla oli. Tämä kirjoittaminenkaan ei varmasti juuri nyt näiden maratooni viikkojen seassa ole täysin järjellistä, mutta tuli voimakas tunne nyt, kun minusta tuntuu, että haluan kirjoittaa, niin nyt on sille aika.

Aika monta hevosta on tullut tehtyä kasvattajanimellä Huipurin, mikrosirutettuna ja rokotettuna tavoitteellisiin koteihin. 

Minulla on paljon suunnitelmia yrityksen, ja tilojen hoidon suhteen. Välillä tuntuu ettei mikään etene, satulahuone on ikuisesti kesken ja Huipurin kylpyhuoneremontti joka startattiin vuonna 2010, on edennyt salaojiin, eli aika alkutekijöissä sekin projekti. Kesälle pinotaan valtavat paineet sekä haaveet, jotka ajetaan pyöröpaalaimeen ja murskaimeen kesän edetessä. Mutta kaikki aikanaan ja minä en meinaa tätäkään kevättä enkä kesää tuhlata ahdistukselle sitten, kun kaikki on valmista voin tehdä jotain mukavaa tai levätä. Aion päästää urku auki kevääseen, nyt, kun ajatuksella. Nyt, kun meitä on näin monta… Nyt, kun tuo traktori on kauhan kanssa tuossa.. Nyt, kun on mahtava kuutamo, lähdetään retkelle ja tehdään nuotio..

-Eekku